~ sirpale ~

Hän on parantunut!!! Puhun siis ystävästäni. Hän tulee tänään meille, ja minua jännittää kovasti, tuntuu kuin ns. "tuntematon saapuu." Onhan se tyhmää, mutta minkäs teen kun tunteeni laukkaa siellä sun täällä.... En tiedä mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu siltä kuin haluaisin tunnustaa hänelle, haluan olla hänen, ja haluan että hän pitää minut omanaan, eikä päästä irti, mutta toisaalta tapaan huomenna sen toisen ihastukseni.. jota kohtaan minulla ei ole niin vahvoja tunteita, mutta tuntuu että voisin myös turvautua häneen, ja karkoittaa salatut tunteeni ystävääni kohtaan pois, jottei tulisi vain mitään surkeaa sattumaan, ja etten loukkaa häntä. Mutta loukkaanko sitten itseäni? Kyllä niin minä teen... karsin tunteet joita ei voi voittaa, ja yritän rakastua toiseen, jotten olisi niin yksinäinen..Mutta se on väärin! Ei se minua kohtaan ole väärin, mutta sitä kohtaan johon minun (ei niin voimakkaat) tunteet kohdistuu... olen todellakin vain tekopyhä.... En saisi antaa omien halujeni, taikka toiveideni sotkea toisten elämää... On siis turhaa elää, kun aina vain satuttaa jota kuta...

~ Olen kuin perhonen yksinäinen ja hauras, särkyvä ja sirpaleina. Lennän pitkin myrskyn tietä, valon polkua saavuttaen, joka aina vain karkaa luotain muisttuttaen.

Kahleet, edelleen puristavat sydämeni sopukassa, eivät päästä minua irti, kun päätöstäin en vielä ole valinnut kumpaan suuntaan lähtisin.... kenellä kahleeni avain  on? tiedätkö sinä, vaikko vain kuvittelen?~ ~