itsekästä

Nimesin hänet "herra hyttyseksi" joten kutsun parasta ystävääni nyky hetkessä tällä nimellä. Jätän hänet rauhaan. Näin minä päätin.. jatkan elämää jonkin aikaa ilman häntä, ja yritän edetä elämässä niin, että löytäisin tulevan kumppanini jostain mualta... On hirveän kurja olo, ja tuntuu etten voisi keskittyä muhun kuin mennesseen, ja siihen mitä tuleva tuo.. ja minusta tuntuu, että tulevaisuuttani ei ole... se päättyy ennen kuin on alkanutkaan. Itsekästä eikö? Ja teko pyhää.

Suoraan sanoen säälittävää, kiistelen tässä omien tunteideni kanssa.... En pysty korjaamaan omia sirpaleitani yksin, minä tarvitsen jonkun... Jonkun joka oikeasti välittää.... Miksi aina yli reagoin? Jos jokin ei mene mieleni mukaan tunnen sen olevan minun omaa syytäni... itsekästä...

Elämä menneessä

Mietin koko ajan vanhoja asioita, joista en pääse yli vaikka kuinka yritän... mietin ex:sääni, mietin virheitäni, ja syylisyyttäni kaikkeen. Mietin olemassa oloani... kuka minä oikeasti olen? Miksi synnyin tänne maailmaan? Tyhmä kysymys, kun siihen ei saa millään vastaustakaan, tuntuu turhauttavalta. (Huoh.) Olenko edes elossa? ... Samat asiat toistuu mielessäni joka ilta ennen nukkumaan menoa, kunnes koittaa aamu, jolloin herään taas uuteen päivään, ja samat tuskalliset ajatukset ottavat taas minusta vallan... Kumpa vaan voisin olla, olla rauhassa ajatuksilta.... nukkua koko ajan.. silloin ei tarvitsisi kuin olla unessa... en tietäisi ympäritöstäni, mitä tapahtuisi, enkä tekisi mitään virheitä.... kumpa vaan voisinkin olla se "prinsessa Ruusunen.", joka nukkui ns. sata vuotta... silloin olisin itse jo vanha.... Mutta eihän se ole edes mahdollista.... ellei koomaa lasketa.

Tämä päivä on vain kulunut ajattelemalla.... En ole ollut, en ole havainnut ilmapiiriäni, mitä nyt tapahtuu. Tiedostin kumminkin tänään lääkäri (mikälie psygologi, psykiatteri onkaan) aikani, jossa päätettiin nostaa masennus lääkitystäni korkeammalle, ja uusia uusi unilääke reseptini, jotta saisin edes unta. Ajan jälkeen pidimme koulun kanssa palaverin, jossa oli myös se minun lääkärini, jolloin päätettiin, että sairaslomani jatkuu tämän vuoden loppuun asti, ja luultavasti kevääsenkin... Mutta minulle pitäisi kuulemma keksiä jotain kuntottavaa aktiteettiä (en osaa kirjoittaa) joka opettaisi minua, olemaan paikalla jossain. esim. koulussa, joka päivä, ja koko päivän.... Mutta en luota siihen, että tulisin koskaan parnutumaan tästä olo tilasta... En minä voi jatkaa elämääni näinkään, tiedän sen. Mutta se että haluanko edes jatkaa elämää... onkin aivan eri asia.


http://www.youtube.com/watch?v=pgQKj5ODvHA