"Kuka minä olen?" On vaikeaa vastata kysymykseen, jolle ei itsekkään löydä virallista merkitystä. En löydä sanoja joilla kertoa...
On asioita joita en ole jakanut kuin omien ajatuksieni kanssa, mutta luulen, että voisin kirjoittaa elämästäni, sekä tunteistani, jotka piilottelevat syvällä mielessäni, pienen tarinan jota tekin voitte katsella. Aloitan tämän ensimmäisen blogi tekstini ajatuksillani, jotka pyörivät mielessäni nyt, enkä ala turhaan kertomaan tylsistä harrastuksistani taikka mistään muusta, jotka liittyy arkiaskareihini.
~Herkkä sieluni~
Tunnen usein oloni yksinäiseksi, sekä tuurhaantuneeksi maailman keskellä. Olen kuin minua ei olisi... olen eloton, vaikka ystäväni olisivatkin tukenani. Vaikka ulkoa päin saatan vaikuttaakkin eloisalta, pirteältä, sekä ihan pöpi pervoilia ihmiseltä, olen sisältä päin jotain aivan muuta... olen jotain sellaista mitä muut ei tiedä. "Olen kahlittu menneisyyteen." Pelkkä ajatuskin siitä, että olisin vielä joskus onnellinen täysillä teholla, ja jaksaisin panostaa elämään, sekä harrastuksiini.. taikka tulevaisuuteen tuntuu mahdottomalta. Ja niin se varmaan onkin. Ei elämässä pysty olemaan onnellinen jos vihaa itseään 100:sta prosenttista lähes 98 prosenttia, eikä osaa olla vihaamatta. En osaa vihata muita... en osaa hylätä toisia, en pysty satuttamaan, taikka kertomaan tunteistani/ mielipiteistäni toisille. Osaan vain olla julma itselleni. Kun jokin asia painaa mieltäni, en kerro siitä kennellekkään, jos kerron ahdistun ahdistuksen keskellä lisää, ja tuntuu siltä kuin olisin säälittävä, kuin kerjäisin huomiota... sitten kadun kertomaani, ja saan olla vielä vihaisempi itselleni, mitä olen ollut jo. Mutta jos en sitten kertonutkaan, asia vaivaa minua kahtakauheammin, ja tuntuu kuin olisin hylätty... eikä kukaan halua auttaa.... en osaa selittää asioita kunnolla... mutta tässä oli jotain mieleni salaisuuksista, jotka vainoaa minua vakavan masennukseni keskellä.... http://www.youtube.com/watch?v=p1Au19a57_8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti