Kävin tänään koulu palaverissa, jossa päätettiin vielä jatkaa sairaslomaani helmikuun loppuun saakka. Tiedän kumminkin, että sairaslomani jatkuu vielä siitäkin eteenpäin, sillä en ole siinä kunnossa, että voisin opiskella. En kerta kaikkiaan jaksa, en jaksa mitään. Olen koko ajan uupunut, en jaksa nähdä kavereita, taikka käydä missään. Ajatukset vain laukkaa mielessäni... Tulevaisuus tuntuu niin epätoivoiselta, etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä.... kaikki luottaa siihen, että kyllä minä vielä kykenen menemään kouluun, kaikki luottaa siihen, että paranisin masennuksesta, mutta minä itse en kykene luottamaan sellaiseen... se tuntuu lähes iäisyydeltä. En tiedä kauan jaksan tapella itseni kanssa elämässä, Minun pitäisi antaa itselleni anteeksi kaikesta... mutta ei, ei se olisi missään nimessä hyvä ajatus. Ensinäkään en kykene siihen, toiseksi en halua antaa itselleni anteeksi. En halua olla itseäni kohtaan mukava, en halua antaa itselleni hyvää oloa... vaikka niin toisaalta joskus käynkin, mutta sille on syynsä.... se on olo, joka on tullut toisen ihmisen ansiosta, etenkin siitä, jos itse olen onnistunut antamaan hyvän olon toiselle...... Vaikaehan tätä on varmaan ymmärtää,.. eihän kukaan muukaan ole ymmärtänyt minua, paitsi psykiatterini.... Mutta enempää en jaksa kirjoittaa...