jaksanko minä?

Minulla on ollut hankalaa nyt muutaman viikon ajan. Kaikki on ollut sekalaista, elämäni on ollut täysin pyörältä päästä, enkä tiennyt mitä tehdä. En tiennyt ketä rakastan, en tiennyt mitä haluaisin tehdä asiolle, mutta eilen sain varmuutta, varmuutta luottaa polkuun jonka valitsin itselleni exsäni kanssa.

Tunteeni on ollut sekaisin, koska rakastan edelleen herra hyttystä, rakastan häntä saman verran kuin nykyistäni, ja sen takia valinta on ollut vaikea... He kaksi ovat täysin eri maata, he ovat toisilleen vasta kohdat... minä taas olen roska heidän välillään jota vedetään hirrestä. En edes ymmärrä minkä takia minusta piti tulla heidän ystävä... mikä tarkoitus sillä oli? En tiedä miksi minun tuli sotkea heidän yhteisen ystävyyden käyrä, ja jakaa se kahtia. Oliko se tarkoitus pereistä, vai kuljinko jo silloin väärään suuntaan elämäni polulla? On hankalaa selvittää asioita, jotka ovat mennyttä, on hankalaa käsittää miksi teki juuri niin kuin teki. Miksei elämässä voisi olla valintaa, ollin voisi aloittaa alusta... miksi en voisi vain unohtaa kaikkea... voisinko olla silloin onnellisempi, ja valita oikein.

On ehkä tyhmää miettiä tällaisia asioita, joita ei voi edes korjata. On tyhmää tuhlata aikaa täällä miettimällä... kun en koskaan edes saavuta mitään. En usko hyvään tulevaisuuteen, en voi kuvitella, että joskus kävisin vielä töissä... Onneksi kumminki olen nyt löytänyt ystävän, joka ehkä jotenkuten ainakin haluaa ymmärtää itsetuntemustani, sekä vihaani itseäni kohtaa...

Minulla on ollut myös vaikeaa sen suhteen, kun vanhemmat riitelevät jatkuvasti, ja isä painostaa minua asioilla, jotka eivät liity itseeni. Äiti taas nukkuu ja lukee päivät, ja käskyttää minua siivoomaan, ja laittamaan pyykkiä... En jaksa mitään, en yhtään mitään... kaikki stressaa minua... Minun pitää huolehtia, että kti pysyy siistinä... pitää tehdä kaikkeni sen eteen, tai muuten talomme on kuin sikolätti. Toiseksi äidin on tehtävä laittaa pyykkiä, mutta huutaa minulle siitä, että pyykkiä on liikaa ja joudun tekemään senkin... Isän taas tulisi imuroida, muttei pysty selkänsä takia, ja muutenkaan ei osaa sitä kunnolla. Siskoni taas tyhjentää astian esukoneen mutta on niin laiska, että siinä kestää aikansa, joten likaisi astioita kertyy pöydille... En jaksa huolehtia kaikesta.... Se on minulle liikaa.... minulla ei ole enää melkein yhtään aikaa itselleni... Äiti ei ymmärrä, isä ei ymmärrä... Kukaan ei ymmärrä... Koulun tilalta joudun paiskimaan kotitöitä... Ja psykiatterini eli lääkärin sanoo, että tarvisin aktititeettiä viikoilleni... esim jokin harrastus... Mutta on vaikeaa jksa kaikkea... Masennus vain pahenee taas.

"sisäinen jig ja jagini. piru ja enkelini on käynyt taistelua jo pitkän aikaa. Piru on vanginnut hauraan ja hyvän enkelini kirstuun, kahlinnut sen ja määrännyt minua polulla, jossa kuljen vain pimeään. Sisälläni oleva piru jota vihaan yli kaiken olen minä. se on minun heijastukseni pahasta... koska itse hyvyyteni on jäänyt pahan alle, ja epätoivoissaan yrittää tulla esiin... mutta on jo liian myöhäistä.. tätä on jo jatkunut liian kauan, eikä enkelillä ole enää voimia..."