Olen nyt lähi aikoina tutustunut yteen uuteen tuttavaan, ja hän vaikuttaa tosi mukavalta... tänään ajattelin, että voisin yrittää tutustua enemmänkin ihmisiin jotka tunnen mutten ole koskaan päässyt heidän kavereikseen... Haluaisin heiltäkin hyväksynnän olemassa olooni.. vai onko se jo liian myöhäistä? Onko minun pakko jatkaa elämääni tätä rataa, voisin yrittää muuttua voisin yrittää taas olla se joka olin silloin joskus. Haluan olla se ihminen joka osasi olla aina iloinen, ja piristää muiden päivää, osasin lohduttaa ja osasin olla elossa... nykyisenään minusta ei ole mihinkään.
Joskus sitä miettii, että kumpa voisikin palata ajassa takaisin, ja korjata ne virheet mitä tuli tehtyä, mutta toisaalta ne virheet opettivat minua. Mutta tein silti liikaa asioita, jotka veivät minut tähän tilanteeseen missä olen nyt. Se kun ei tiedä onko parempi olla elossa, vain muutaman ihmisen vuoksi, vaikko kuolla, jottei satuttaisi heitä tämän enempää on vaikea päätös. Minua ei niinkään haittaa, vaikka minulle tulisi syöpä, taikka joku sairaus johon voisin kuolla, eikä minua haittaa sekään, jos söisin taikka joisin jotain sellaista, mihin kuolen. Elämäni on silkkaa ajan hukkaa tällä hetkellä, siksi haluaisin lisää ystäviä.. sellaisia jotka pitävät kiinni kaikin voimin olemassa olostani, jotta voisin uskoa olevani jotain, mitä en nyt ole. Voisinko vielä olla joskus olemassa olon arvoinen? vai onko se jo liian myöhäistä?
Toivoisin löytäväni saman kaltaisia kuin minä, jotka olisivat samassa tilanteessa, kuin olen nyt. Haluaisin jakaa heidän kanssaan tuntemukseni, ja haluaisin olla heille se tärkeä henkilö, mitä kaipaan itsellenikin. Haluaisin olla jotain sellaista jossa voin auttaa... haluan että minua tarvitaan jonkun ihmisen elämän yllä pitämiseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti